Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.





Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
"Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon.





sunnuntaina, elokuuta 22, 2010

...Erottautumisesta

Koulut alkoivat ja helteet hellittivät. Elämä jatkuu, ja entiset unohtuvat nopeasti. Niin myös myrskyt, joita monta peräkkäin riepottivat maatamme; Asta, Veera, Lahja, Sylvi ( miksiköhän myrskyille annetaan aina naisen nimi..;DD?!?)
Jäljet olivat aikamoiset..metsää tuhoutui..leirintäalueita..monien taloja..tapaturmia, aineellisia vahinkoja, jopa yksi kuolema!
Mutta sitten jälleenrakennetaan, ihmiset unohtavat nopeasti..varsinkin ne, joiden elämää myrskyt eivät koskettaneet henk koht.

Virressä lauletaan: "Hän säät ja ilmat säätää..." Joskus emme taida muistaa, että Jumala hallitsee luonnon liikkeitä. Mitään ei tapahdu ilman, ettei Herra salli sitä. Hän, joka laittaa merillekin rajat, mihin ne pysähtyvät.
Kukaan ei enää pelkää Jumalaa. Raamatussa on lause " Ennemmin pelkää Jumalaa, kuin ihmisiä. Mitä ihminen voi sinulle tehdä.., mutta pelkää häntä, joka sielusikin voi hukuttaa!"

Matt. 10:28

Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.


Jumala puhuu myrskyssä. Ja se puhe on varoitusta. Ja mistä Jumala sitten varoittaa?!???
Mitä sitten tapahtuu, kun emme usko?!??

Viimeisin myrsky meni suoraan talomme päältä. Emme olleet kerenneet vielä nukkumaankaan, kun myrsky jo tuli koko voimallaan. (Vain kaksi pienintä nukkui autuaan tietämättömänä) Ja täytyy myöntää, että itsekin pelkäsin ja seurailin talon lähellä olevia puita, että joko kohta rysähtää, senverran voimallisesti puut taipui..
Eräs lapsista hieman itki ja pelkäsi myrskyn ääniä. Siinä sitten sanoin lapsille, että otetaan yhdessä rukous ja katotaan joku Raamatun kohta..
..ja mikä kohta sieltä tulikaan..

2. Joh. 1: 8-10
9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.


Yhtäkään puuta ei kaatunut lähistöltä..meiltä ei mennyt edes sähköt, vaikka lähiympäristössä sähköjä oli pois monta tuntia. Edes puhelimet eivät mykistyneet hetkeksikään. Kiitin mielessäni Jumalaa ja saimme lasten kanssa vain todeta, kuinka Jumalan varaan saa laittaa kaiken, hän pitää huolta omistaan.


Luuk. 12:32

Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan

1. Joh. 4:18

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa



Tämä on sana meille uskoville..Jumala kutsuu yhä syvempään erottautumiseen. Tarkka saa olla, onko Raamatun sanaa kunnioitettu. Onko lisätty jotain, otettu pois tai oppia vääristelty!! Itse koen, että Jumala on puhunut tästä jo pitkään, ja tässä on itelläni vakava parannuksenteon paikka. Kuinka paljon Jumalan pitää ravistella, ennenkö jääräpää ihminen (minä!!) uskoo!!

Uskomattomille ihmisille haluan sanoa, että jos uskovainen ihminen eristäytyy seurastasi, ei se tarkoita sitä, että toinen jotenkin ylenkatsoisi sinua tai olisi ylpeä...vaan se on selkeä Jumalan käsky omilleen. Me olemme maailmassa, muttemme maailmasta. Jumala varjelee sillä ohjeella meitä..koska kun olemme lähteneet paranemaan ja puhdistumaan, maailma vetää meidät äkkiä samaan vanhaan; seura tekee kaltaisekseen. Joten erottautuminen ei ole rakkaudettomuutta vaan varjelua!! Ja Jumalan tuomiot ovat tulossa pahuuden päälle. Korkea moraali ei taida vain olla nyky yhteiskunnassa kovin muodikasta, lähinnä ivattavaa..

Jumala on pelottava voimassaan, mutta kuinka paljon hän meitä rakastaakaan, eikä halua että kukaan hukkuisi. Kuin huolehtiva Isä. Mutta kukapa isä ei kurittaisi lastaan, jos saisi hänet kiinni pahanteosta..koska se on hänen omaksi parhaakseen. Ja Hän odottaa jokaista omaa lammastaan..sitä yhtäkin..

Jaak. 4:5

Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?

7 kommenttia:

  1. Hei, ekaa kertaa jätän kommenttia! :)
    Tuo mainitsemasi 2.Joh.1:n kohta on kaikunut mielessäni viime kuukausien aikana useasti.

    Olen ollut vuosikausia eräänlaisessa "kirkkokriisissä" ja tuntuu, että kriisini vain pahenee....

    Mukavaa, että täällä blogissasi on kaikenlaista luettavaa.

    Siunausta syksyysi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vain kommentista..olen hiemas hidas vastailemaan, kun en ole niin ahkera bloggailija.. :)

    Mutta mukavaa, jos oot löytänyt jotain kiinnostavaa..tuo Raamatunkohta ja vastaavat on aika pysäyttäviä ja laittavat miettimään todella!

    Samoin itekin oon "kirkkokriisissä"..ja itseasiassa se purkaantui niin, että erosin juuri ev.lut.kirkosta monen vuoden pähkäilyn jälkeen..itse asiassa oikeastaan venytin vain niin pitkälle kuin mahd. Katsotaan, mitä Herra tuo tilalle :)

    Oon käynyt myös lukemassa blogiasi, tykkään kovasti :)
    Siunausta myös sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, AnneMari vastauksestasi. Ymmärrän toki, ettet ehdi heti reagoimaan kommentteihin.

    Vau, virtuaalinen hatunnostoni päätöksestäsi!
    Samanlaista pähkäilyä olen minäkin pitänyt jo vuosia ja venyttänyt ratkaisun tekemistä, - ja rukoillut ja rukoillut, että Jumala näyttäisi suunnan.
    Muutosten aika saattaa olla lähellä....

    Kiitos, siunausta viikkoosi! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos. kiitos..virtuaalinen hatunnosto täältäkin..:DD..sellainen tuntuma mullakin, että suuria muutoksia tulossa. Hengen eroittamisen lahjaa myös rukoilen monesti, olisi hyvin tarpeellinen tässä ajassa :) Siunausta sullekin :))

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Anne :)
    Yhteinen on rukousaiheemme! Elämme todella monimutkaisessa ja synnin turmelemassa ajassa....
    Rukoilethan puolestani? Kiitän jo tässä! <3

    VastaaPoista
  6. Kuin myös..muistan rukouksin :) ♥

    VastaaPoista
  7. Puolin ja toisin muistamme :) <3
    Kiitos sinulle,
    kiitos Taivaan Isälle!

    VastaaPoista