Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.





Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
"Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.
Ei kukaan joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane vuoteen alle, vaan panee sen lampunjalkaan, että sisälletulijat näkisivät valon.





lauantaina, kesäkuuta 04, 2011

Kuka Rakastaa Jeesusta

Joh. 14:
11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.
15 Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.
16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
18 En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.
19 Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.
20 Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.



Matt. 22:
36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."



1. Piet. 1:16
Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä"

2 kommenttia:

  1. Shalom!
    Joka rakastaa Jahushuaa, hän pitää Hänen Sanansa.

    Rakkauden käsky on otettu Toorasta. Jahushua sanoi, että tulee rakastaa lähimmäistä kuten itseänsä. Hän korosti sitä, että näissä molemmissa käskyissä riippuu Toora (laki) ja Profeetat (eli koko Toora ja kaikki Profeettojen kirjoitukset).

    Näitä TaNaKh'n eli V.T.:n kirjoja ei ole kumottu.
    TaNaKh = Toora + Nevi'im + Ketuv'im
    eli Toora, Profeetat ja Kirjoitukset

    Ote Toorasta:

    Kuule, Israel! JHVH, meidän Elohimimme, JHVH on Yksi (Echad).
    Rakasta JHVH'ea, sinun Elohimiasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
    Nämä sanat, jotka Minä tänä päivänä sinulle (Moshe) annan, painukoot sydämeesi, ja terota niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun silmiesi välissä (otsalla, KR33/38). Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi. (Debarim/Devarim 6:4-9, eli 5.Moos.6:4-9)

    Tuo em. sana lausuttiin Moshelle ja Israelin kansalle 10 sanan (käskyn) laintaulujen annon jälkeen. Ja korostettiin, että tulee ottaa ne omaksi, että pelkäisi JHVH'ea ja noudattaisi Hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka Hän antoi, jotta Israelin pojat ja heidän jälkeläisensä saisivat elää kauan. Heidän tulee noudattaa tarkoin niitä, niinkuin JHVH isien Elohim on luvannut, että menestyy ja lisääntyy suuresti siinä maassa, joka vuotaa maitoa ja mettä. (omin sanoin, Debarim 6:1-3)

    Pakanuudesta ja epäjumalanpalveluksesta poiskääntyneillä eli messiaanisilla (KR33/38 kristityillä) on osallisuus näihin. Juutalaisuudesta messiaanisiksi juutalaisiksi tulleilla ovat ne aina olleet käskynä (mitsvot) ja lakina (tora).

    VastaaPoista
  2. Shalom Tirtsa :)
    Juuri näin..Jumalan pelkoon liityy juuri Hänen kunnioituksensa, ja ymmärrys siitä, että saatana ei voi täällä mitään tehdä, ellei Jumala olisi antanut valtuuksia tiettyyn rajaan saakka.
    Jumalahan ilmoittaa sanassaan, että Hän ei voi luontoaan muuttaa; ääretön rakkaus ja oikeudenmukaisuus.
    Mutta oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös tuomio. Jumala on Pyhä, eikä hänen läsnäolossaan voi pahuus olla. Emmekä silloin tietysti kukaan meistä. Onneksi on Jeesuksen veren hinta maksettu ja pääsy Jumalan läsnäoloon. Vaikka emme saakaan pitää Jeesuksen uhria halpana ja kuvitella, että sen varjolla voimme jatkaa pahantekemistä.
    Teoillamme on aina seuraukset..mutta Jeesuksen verityö on mahdollistanut sen, että voimme tehdä aitoa parannusta tunnustamalla syntimme Jumalalle ja anteeksi saatuamme tekemällä parannusta entiseen. Silloin emme kuole, vaan saamme elää ikuisesti Jeesuksen kanssa Jumalan läsnäolossa.
    Pyhän Hengen saatuamme Jumala puhuu sisäisesti sydämeemme, että käskyt ovat oikeat ja me halusta haluamme noudatta niitä, niin pitkälle kuin se itsestämme on kiinni. Tulee sisäinen ymmärrys Jumalan viisaudesta ja että Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä, vaikkei se aina vaikuttaisikaan siltä.
    Vaillinaisia ihmisiä kun olemme, välillä lankeamme..myös uskovat..ja Jumala sanoo vielä sanassaan, että meitä koetellaan, olemmeko kestäviä uskossa. Mutta usein myös siunaukset ovat koetusten jälkeen olleet entistä suuremmat, kun niistä on selvitty.
    Tämä Raamatunkohta varmasti puhuttelee, koska paljon tällä hetkellä kirkoissa puhutaan vaan Jumalan rakkaudesta ja eri uskonnoista kuinka ovat rakkaudellisia ja se yhdistää.
    Mutta Jeesus sanoi, että miekan ja tulen Hän on tuonut maailmaan. Täällä ei suinkaan lisäänny rauha, vaan sota ja eripura, kunnes Jeesus sitten aikanaan tulee valtiaana ja kuninkaana. Siihen saakka muistetaan valvoa kestävinä rukouksessa ♥

    VastaaPoista